|
Teimme keikkaa uusitulla kokoonpanolla toista vuotta. Ajalta ei ole olemassa erityisempää
dokumentointia. Myöskään valokuvia bändistä kokonaisuudessaan ei ole löytynyt.
Tuomanen jatkoi kokoonpanolla:
| |
| | Teippi | laulu ja kitarat
| | Miska Jääskeläinen | kitara
| | Pasi Hanski | kitara
| | Esa Niiva | tenorisaksofoni, laulu
| | Veijo Naakka | basso
| | Takku | rummut
|
|
|
Bändi alkoi jo toimia mutta sitten muutimme kuka minnekin. Itsekin vaihdoin kaupunkia.
Tästä bändistä ei lähdetty ovet paukkuen. Se vain kuihtui siihen että sitä oli mahdotonta ylläpitää.
Tämä ''Tuomanen'' tuntui oikealta bändiltä, varmasti muistakin kuin minusta. Heitettiin vanha
matsku yli laidan ja lähdettiin puhtaalta pöydältä. Kukaan ei roikkunut mukana väkisin ja juttu oli
treenattu perinpohjaisesti.
Äänityksiä tehtiin, pohjat kuuteen biisiin mutta ne jäivät Westside Studion hyllylle.
Ainoastaan puoli minuuttia kestävä teos 'Nelipäinen karhu' miksattiin ja se on nyt
kuultavissa näiden sivujen Downloads-osastossa, 'Radio Hakalissa' esittäjänimellä
'The Filters'. Siinä kannuja takoo tosin vielä Paku Pakkanen.
Biisiä tehtäessä soitinvalikoimaamme lisättiin polkupyörän pinnaräpätin,
saha sekä roskiksesta löytyneitä percussion-instrumentteja.
- Teippi Tuomanen 2008
|