|
Maaliskuussa 1977 Helsingin Kulttuuritalolla Sukellusvene jakoi Popmusiikin SM-voiton toisen
lappeenrantalaiskokoonpanon, Jimi Sumén Dreams'in kanssa. Kolmannelle tilalle sijoittui
imatralainen Wiemäri Band. Seitsemättä kertaa järjestettyjen kisojen loppukilpailuun osallistui
kymmenen alkukarsinnoista selvinnyttä bändiä. Viisituntista tapahtumaa seurasi paikan päällä noin 1000 katsojaa - TV-koostetta
toki huomattavasti enemmän. Järjestäjänä toiminut Popmuusikot r.y. selvisi ensimmäistä kertaa
järjestelyistä tappiotta, sillä kisoista karsintoineen oli kehittynyt todellinen aikansa merkkitapahtuma.
Suomen ensimmäiseksi Elmuksikin mainitun Lappeenrannan Wilmasoundin kaksoisvoittoa kommentoitiin merkittävässä osassa
lehdistöä. Seuraavassa joitakin poimintoja:
''Sukellusvene oli silkka jazzyhtye. Aloitusnumero oli McCoy Tynerin säveltämä. Coltranelle omistettu 'Hiilijuna' ja
'Ei vara venettä kaada' olivat omaa tuotantoa. Päätösnumerona oli kansallinen 'Savitaipaleen polkka'. Kuinka tällaista
musiikkia syntyy? Miten Lappeenrannassa voi saada opastusta jazzin tielle?''
- Lauri Karvonen, Helsingin Sanomat
''Tämä yhtye saakin yleisön innostumaan tavallista raikuvampiin suosionosoituksiin. Sooloileva, puupuhaltimia soittava
sisaruspari, puolihullu, hypähtelevä kitaristi ja bändi muutenkin, joka kokee todellista rytmiikan riemua.''
- Ilta-Sanomat
''Rytmityhmän (Kotineva-Muhli) tarkka työskentely jäi erikoisesti mieleen, samoin kuin Talasmon sisarusten varmuus
puhaltimissa kasvaa kerta kerralta. Jukka Mäkinen onnistui tänään sooloissaan, ja Tuomanen toi sielukkuutta mukaan.
Nämä eväät riittivät jaettuun mestaruuteen.''
- Etelä-Karjala
''S-veneen mestaruuden arvoinen esiintyminen oli iloisia tunnelmia välittänyt, suhteellisen tyylipuhdas, päättäväisin ja
vakain mielin suoritettu taidonnäyte. Yhtye soitti saman ohjelmiston kuin karsinnoissa lukuunottamatta onnistuneeksi
päätöskappaleeksi sijoitettua Savitaipaleen polkkaa, joka bändin jazzahtavaan soundiin sovitettuna oli eräs voiton avain.''
- J. Grönberg, Lappeenrantalainen
''Voittajakolmikon esityksistä jäi erityisesti mieleen Sukellusvene-yhtyeen sisarusten, Maikki ja Lassi Talasmon hallittu
yhteistyöskentely saksofonin ja huilun kanssa. Pirteä Savitaipale-polkka sai ansaitut suosionosoitukset.''
- Titta Hölsä, Help
''Sukellusvene jakoi voiton Sumenin kanssa, mutta näyttää kuitenkin jääneen vähemmälle huomiolle. Bändi on ollut paljon
kauemmin Lappeenrannan nuormusiikkielämän keskeisiä hahmoja, osallistui jo kerran aikaisemminkin SM-kisoihin ja olisi ollut
ajat sitten pienen jutun kohteena Soundissa, ellei käsikirjoitus jostain käsittämättömästä syystä olisi hävinnyt. Mutta
kuten nähtiin, kyllä näin hyvien bändien uurastus pikkuhiljaa palkitaan...''
- Mikko Montonen, Soundi
''Vaikeasta sävelmateriaalistaan yhtye selvisi leikillisen helposti, yhteissoitto oli saumatonta, soitinten käsittely illan
vakuuttavinta ja soittamisen ilo aidointa. McCoy Tynerin 'Song of the New World' svengasi taudin lailla, mainiota oli myös
Sukellusveneen oma tuotanto, jossa kansanmusiikki oivasti yhtyi pop-jazziin.''
- Uusi Suomi
''Myönteiseen suuntaan on kehittymässä kotimaan popmusiikki amatööritasolla, ainakin Iltatähdessä nähtyjen alan
mestaruuskilpailuista poimittujen otosten mukaan arvioiden. Jaetulle ensimmäiselle sijalle sijoittunut Sukellusvene sekä
kolmanneksi selviytynyt Wiemäri esittivät osaavaa instrumentaalimusisointia, jos kohta ammattimainen kovuus vielä puuttui.''
- Åke L. Granholm, Katso
''Tuomaristo siis päätyi julistamaan tasapisteillä voittajiksi Sukellusveneen ja Jimi Sumen Dreamsin. Sukellusveneen avuja
oli mm. puupuhaltimilla sooloileva sisaruspari ja rämäkkä kitaristi.''
- Jokke, Demari
|